AJANKOHTAISTA

Tällä sivulla tiedotetaan seuran jäsenille ajankohtaisista asioista ja päätöksistä. Seuran hallituksen ja yleisten kokousten asioista tiedotetaan vain siltä osin, kuin niillä katsotaan olevan laajempaa mielenkiintoa - ei siis kaikista käsitellyistä asioista tai kaikista kokouksista.

Tapaninpäivän ja tiistain tuulet vaurioittaneet veneiden peitteitä

Maanantaina ja tiistaina 26.-27.12. puhaltaneet voimakkaat tuulet ovat vaurioittaneet veneiden talvipeitteitä Ristiinan satamassa. Kaikki veneet ovat pysyneet hyvin pukeillaan eikä itse veneissä näy merkittäviä vaurioita.

Kolmesta veneestä on peite lätenyt kokonaan ja joidenkin muiden peitteet ovat osin irronneet. Ongelmia on erityisesti kevytpeittein suojatuissa veneissä peitteiden kiinnityssilmien revettyä. Suurimmassa osassa veneistä peittely nättää päällisin puolin tarkastellen kuitenkin kestäneen tuulet.

Irrallaan lepattavat peitteet voivat jossain tilanteissa vaurioittaa myös muita veneitä. Kevyemmin peitettyjen veneiden omistajia kehotetaan tarkastamaan veneensä tilanne.

Pursiseuran syyskokouksessa 11.12.2011 päätettyä

Vuoden pursiseuralaiseksi valittiin Jukka Häkkinen.

Liittymis- ja jäsenmaksut nousevat. Liittymismaksu nousee €50 ja on jatkossa €300. Henkilöjäsenmaksu nousee €5 ja on jatkossa €30 vuodessa. Perhejäsenmaksu on vastaavasti jatkossa €60 vuodessa. Uudet hinnat löytyvät hinnasto-sivuiltamme.

Hallitus ja puheenjohtajisto pysyy ennallaan. Erovuoroisten tilalle valittiin uudestaan samat jäsenet. Myös jaostot ja niiden puheenjohtajat pysyivät ennallaan lukuun ottamatta satamakapteenin tehtävää nykyisen satamakapteenin muutettua pois paikkakunnalta. Hallitus valtuutettiin ratkaisemaan satamakapteenin tehtävän hoitaminen tulevissa kokouksissaan.

Hyväksyttiin vuoden 2012 toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio.

Pursiseuran kevätkouksessa 3.4.2011 päätettyä

Hyväksyttiin toimintakertomus vuodelta 2010. Hyväksyttiin tilinpäätös ja myönnettiin tilvelvollisille vastuuvapaus.

Perehdyttiin suunnitelmaan Korkian saunarakennuksen uusimisesta. Uudisrakennusta kannatettiin yksimielisesti ja asia jätettiin hallitukselle jatkovalmisteluja ja toimenpiteitä varten.

Myönnettiin moottorivenejaokselle avustus eskadeerin järjestämiseksi yhdessä Kouvolan Kippareiden kanssa.

Hallituksen kouksessa 20.1.2011 päätettyä

Toimintasuunnitelma

Hallitus päätti vuoden 2011 toiminnan rungosta. Jo tässä vaiheessa tiedossa olevat tapahtumat löytyvät Tapahtumat -sivulta.

Kilpailuavustukset

Oman seuran ulkopuolisiin kilpailuihin aktiivisesti osallistuvia veneitä tuetaan kertyneitä kuluja vastaan edellisvuosien tapaan korkeintaan €100/vuosi/vene. Suomenmestaruus- tai sitä korkeammalla tasolla kilpailevia veneitä voidaan hakemuksen perusteella tukea tätä suuremmallakin summalla.

Venepaikkojen hinnat

Venepaikkojen hinnat muuttuvat siten, että hinnat kaksinkertaistuvat edellisestä kaudesta, mutta Ristiinan kunnan asukkaat ja Ristiinan pursiseuran jäsenet saavat maksuista 50% alennuksen. Hinnat tarkistuvat todellisuudessa ylöspäin siltä osin, että aiemmin maksuissa jäsenille ja asukkaille olleet €5 ja €10 alennukset poistuvat.

Satamatoimintojen turvallisuus ja vastuukysymykset

Sataman turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Mastonosturi koeponnistetaan ja varustetaan sille sallittua maksimikuormaa vastaavalla kilvellä, joka myös tähdentää mastonosturin käytön olevan käyttäjän vastuulla.

Poijut sukelletaan niiden kiinnityksen kunnon tarkistamiseksi.

Veneiden yhteisnostojen ja -laskujen vastuista tiedotetaan selkeämmin: veneet ovat nostoissa ja laskuissa omistajan vastuulla, seuran järjestelyt ja talkooväki ainoastaan avustavat. Omistajan on varmistettava noston ja laskun järjestelyt, kuten nostoliinojen paikat ja pukkien asettelu ja ennen noston alkua ja painon siirtoa pois nosturilta hyväksyttävä valmistelut selkeällä ilmoitukselle, kuten "saa nostaa" ja "voi laskea".

Omistajalla on oltava veneelleen vakuutus vahingon varalle. Seuran vastuuvakuutus ei kata nostettavalle veneelle aiheutuvia vahinkoja, mutta kylläkin nostettavan veneen ympäristössään aiheuttamia vahinkoja, kuten esimerkiksi nostettavan veneen muille veneille, ihmisille tai autoille onnettomuustilanteessa mahdollisesti aiheuttamia vahinkoja. Nostourakoitsijan vastuu rajoittuu nosturin käytön virheisiin.

Seuran järjestämiin yhteisnostoihin- ja laskuihin osallistuvien veneiden omistajien on hyväksyttävä tämä vastuunjako. Mikäli veneen omistaja ei tätä vastuunjakoa hyväksy, on hänen sovittava erikseen satamakapteenin kanssa järjestelystä, jossa omistaja hankkii paikalle oman nostokaluston seuran muuta toimintaa haittaamattomana ajankohtana.

Syyskokouksessa 21.11.2010 päätettyä

Uusi hallitus

Uudeksi kommodoriksi valittiin Heikki Saastamoinen ja varakommodorina jatkaa Jukka Häkkinen. Hallituksen jäseniä ovat Heikki Piipari, Jorma Kostiainen, Salme Häkkinen, Markku Heikkinen, Pekka Valtonen ja Seppo Valtonen.

Jäsen- ja liittymismaksut pidetään vuonna 2011 ennallaan.

Toimintasuunnitelmaksi hyväksyttiin aikaisempien vuosien toimintaan linjautuva suunnitelma. Jaostot suunnittelevat tapahtumiaan myös pitkin vuotta ja niistä tiedotetaan erikseen.

Jaostojen puheenjohtajat

Purjehdusjaosto Mika Muikku, naisjaosto Salme Häkkinen, moottorivenejaosto Raimo Reinamo, turvallisuusjaosto Pekka Valtonen.

Kilpailuavustukset

Seura tukee jäsenistönsä kilpailutoimintaa talousarvion puitteissa. Kilpailevat veneilijät toimittakaa tulevan kauden kilpailusuunnitelma kommodorille huhtikuun loppuun mennessä, niin hallituksella on mahdollisuus varautua kilpailutoiminnan tukemiseen. Kilpailukalenterin ei tarvitse olla lopullinen, vaan tällä hetkellä suunnitelmissa olevat kilpailut. kilpailuavustushakemukset toimitettava hallituksen käsiteltäväksi lokakuussa, josta ilmenee toteutuneet kilpailut, sijoitukset ja kilpailumiehistöt.