Valokuvakilpailun 2015 tulokset

Kesän 2015 valokuvakilpailun tulokset julkistettiin ja kolme parasta palkittiin pursiseuran 40-vuotisjuhlassa 28.11.2015. Kilpailun raatiin kuuluivat tiedotusjaoston puheenjohtaja Ari Immonen ja jäsenet Kari Santala, Pia Santala, Anne Piipari ja Lasse Lindström. Raatilaiset eivät olleet tietoisia kuvaajasta ja ensi vaiheessa kukin valitsi viisi parasta. Näistä finaaliin pääsivät kaikki ne kuvat, joita useampi kuin yksi oli esittänyt. Viimeisessä vaiheessa kukin raatilainen pisteytti kolme parasta kuvaa ja näin eniten pisteitä saanut voitti.

Raadin mukaan valintaan vaikuttivat tilanteen ainutlaatuisuus, kuvan tunnelma ja puhuttelevuus sekä sommittelu. Näillä perusteilla palkittiin kolme parasta ja lisäksi annettiin kunniamaininta yhdelle kuvalle.

 

Kaikki finaaliin selvinneet kuvat ovat nähtävillä Kuvia-valikossa.

 

 

1. sija "Hyvin palvelleet", Ari Sakko
2. sija "Mastoapina hommissa", Markus Muikku
3. sija "Revontulet", Riku Hietala
Kunniamaininta "Mahtuuko paatti sillan alta", Katri Falck